Julkaistu Jätä kommentti

Morjes pitkästä aikaa!

Jo on säitä, ilmoja ja ihan kaikkea muutakin pidellyt. Tuli välttämätön pakko tehdä vähän kattavampi kuulumisten päivitys kuin mitä yleensä someen kirjoittelen. Tässä on ollut syksy täynnä villiä säpinää, hiljaisen puoleisen kevään ja alkukesän jälkeen.

Viekas oli alunperin yhden akkelin show. Aloitin helmikuussa tänä vuonna (2021) ja valitettavasti koronan vaikutuksen huomasi kierrätystekstiileihin keskittyvässä hommassa myös. Ompelin koirille leluja ja tavoitteet olivat mielestäni realistiset. Suunnitelma oli myydä lähinnä verkkokaupassa. Sitten aloin laajentaa repertuaaria asusteisiin ja ompelin kasseja, hiusdonitseja, hattuja. Niiden kanssa pääsinkin sitten jo torillekin, kesäkuussa.

Juhannukseksi nakertelin joitain korujakin myyntiin ja silloin Lasse Laservelho lähti mukaan katselemaan Virroille torimeininkiä. Aikamme melko hiljaisella torilla tönötimme ja moikkailimme juhannusta viettäviä ihmisiä, jotka toisinaan jopa poikkesivat höpöttelemässä. Siinä rupesimme miettimään josko tori- ja markkinaelämä olisi nyt tähän elämänvaiheeseen meille passeli juttu. Ja eipä siinä kauaa mennyt kun ensimmäiset vanerituotteet näkivät päivänvalon.

Lasse on näppärä mies. Häneltä sujuu niin puuhommat, ihmishommat kuin tietotekniikkahommatkin ihan (focus)hokkuspokkus! Kuuluu siis niihin tyyppeihin, jotka osaavat mitä tahtovat. Ja kuinka olenkaan onnekas, että hän päätti ottaa megaison loikan syvään päätyyn kanssani. Täällä sitä nyt räpiköidään ja harjoitellaan eri pinnallapysymisen tekniikoita yhdessä, arvaamattomassa meressä nimeltä YRITTÄJYYS (miksi se on muuten suomeksi yrittämistä eikä tekemistä tai onnistumista mieluummin?).

Samalla rytinällä tajusimme, että nyt on tullut vihdoin aika toteuttaa vuosien takaisia haaveita ja aloimme miettimään pääsisimmekö Hämeenlinnan keskiaikafestivaaleille myyjiksi. Mitä myisimme, ehtisimmekö tehdä tarpeeksi tuotteita ja miten pikkulapsiperheenä ylipäänsä lähdetään useammaksi päiväksi myyntireissulle? Ja onnistuihan se, kun vaan uskalsi! Pääsimme Pakanametsän puolelle ja se oli aivan mahtavaa olla omiensa joukossa vihdoin!

Tässä on nyt sitten kierretty niin isompia messuja (Ween Maan Wiljaa eli Wemmi Jyväskylässä, eka Käsityökortteli meille, jee!) ja pienempiä tapahtumia koko (ihmis)perheen voimin, sillä välin kun koiramme on saanut lomailla setämiehen turvallisessa huomassa (ihan äärettömästi kiitoksia <3!!!)

Olemme toki tehneet koko ajan muutakin kuin keskiaika- ja pakanatuotteita, sillä on hauska vaihtaa genrejä aina välillä. Olenkin todennut meidän olevan junttipakanoita, koska meistä on hauskaa väsätä myös maaseutuhenkisiä tuotteita. Eipä tässä kannata aiheiden suhteen valtavasti rajoja vetääkään. Pääasia, että hommat hoidetaan niin huolella kuin taidamme ja arvoistamme kiinni pitäen.

Ja ne arvot. Niistähän mä täällä kotona jaksan jauhaa ja paasata, mutta en ole juurikaan sanaista arkkuani julkisesti avannut. Luonto on mulle pyhä. C’est la Viekkaan punainen lanka on ollut koko ajan käyttää mahdollisimman pitkälti kierrätysmateriaaleja ja kestävän kehityksen mukaisesti tuotettuja luonnonmateriaaleja. Olen näissä tarkka. Samoin kuin korujen osat tilataan pääosin suomalaisilta yrityksiltä, etsimme kierrätettyjä vaihtoehtoja tai jos kumpaakaan ei ole fiksusti saatavilla, tilaamme Euroopasta. Haluan olla varma, että osat ovat turvallisia. Luonto kiittää samalla. Meillä on pieni lapsi ja olisi hullua tehdä töitä, joka murentaisi hänen (ja kaikkien muiden lasten) tulevaisuutta, joten lainatakseni Ryhmä Haun Rekkua: ”Vihreällä mennään!”

Vastaa